Mielessäni pyörii taas niin paljon asioita ja kysymyksiä. Yhtenä päivänä minun oli taas pakko lähteä hautausmaalle purkamaan levotonta oloani. Haluaisin, että haudalla palaa ikituli... Eli edes yksi kynttilä palaisi, jotta Esa tietää, että me yhä ajattelemme ja rakastamme häntä. Vien hänen haudalleen 110-120 tuntia palavia kynttilöitä ja usein sytytän ennen hautausmaalle lähtöäni myös kotiin samanlaisen kynttilän. Niin kauan kuin siinä palaa tuli, tiedän, että myös Esan hautakiven kynttiläluukussa on palava kynttilä. Kun kotona kynttilä sammuu, muutaman tunnin sisään sammuu hautausmaallakin. Vien yleensä kynttilän perjantaisin ja lisäksi tiistaina tai keskiviikkona. Ja perjantaisin vien aina tuoreet kukkaset. Esan äiti meinasi lopettaa ruusujen viemisen aikoja sitten, mutta kun minä vien, niin onhan hänenkin vietävä. Pian alan miettiä mitä kukkia aion keväällä Esan haudalle istuttaa. Veikkaan, että sieltä löytyy ainakin jotain sinistä ehkä jonkin aniliininpunaisen lisäksi. Ja jotain vihreää tai perinteistä hopealehteä.

Ihmettelen, kun Esan äiti aina kiittelee minua, jos olen jotain tehnyt haudalla. Miksi? Minähän olen virallisesti haudan hoitaja, kun minulla on hautaoikeus hautaan, kun olen maksanut sen ja hautakiven. Ja totta kai minä hoidan mieheni hautaa, ihan niin kuin pidin huolta hänestä hänen eläessäänkin. Halusin järjestää mieheni hautajaiset, koska mielestäni se on puolison tehtävä. Seisoin hänen rinnallaan loppuun asti. Hänen vanhempansa eivät osallistuneet kustannuksiin millään tavalla, toki Esan äiti tarjosi minulle rahaa, mutta en halunnut ottaa sitä vastaan. Sainpahan sellaiset hautajaiset kuin halusin. Sama koski hautakiveä. Halusin itse päättää minkälainen siitä tulee ja maksamalla sen itse varmistin, että saan siitä juuri sellaisen kuin itse halusin. Suunnittelin hautajaiset ja valitsin hautakiven sen mukaan, kuin mistä tiesin Esan pitävän.

Tässä on kuva hautakivestä, jonka rakkaalleni halusin. Kuva on otettu heti hautakiven asentamisen jälkeen eli aika karulta näyttää, kun ei ole vielä nurmikkoa eikä istutuksia, mutta keväällä siinä sitten on jo molempia.

Tietenkin olen väkisin joutunut miettimään tulevaisuuttani ja mietin, josko tekisin jonkinlaisen testamentin itselleni tai ainakin kirjaisin jonnekin ylös minkälaiset hautajaiset haluaisin ja mihin toivoisin minut haudattavan. Olen miettinyt asioita niin, että jos kuolen yksinäisenä, toivon että minut haudattaisiin Esan kanssa samaan hautaan. Avopuolisoita ei välttämättä ihan tuosta noin vain haudata samaan hautaan, mutta meidän yhteiset lapsemme tekevät sen, että olen monessa asiassa aviovaimoon rinnastettavissa. Minulla on hautaoikeus tuohon hautaan, joskaan en ole siitä lunastanut itselleni hautapaikkaa vielä. Mutta voin siis tulla haudatuksi siihen, jos niin haluan. Ja jos en, niin siinä tapauksessa Esa lepää siellä ihan yksin.

Sitä olen miettinyt kovasti, kun Esan äiti varasi itselleen ja Esan isälle hautapaikan Esan haudan vierestä ja hän höpisee jatkuvasti sukuhaudasta, niin tulee vain mieleen, että minne hän aikoo toisen poikansa haudata? Hänellehän ei ole varattu hautapaikkaa eli periaatteessa olisi pitänyt varata vielä Esan vanhempien haudan viereinen hautapaikka, jotta hänellekin olisi leposija "sukuhaudassa". Väkisinkin tulee mieleen, että tämä poikien äitikulta on ajatellut asian niin, että hänen molemmat poikansa lepäävät yhdessä siinä heidän viereisessä haudassa. Hän ohittaa sekä minut että toisen poikansa avovaimon (ehkä tulevan vaimon). En kyllä olisi yhtään yllättynyt siitä, koska hänelle hänen poikansa ovat kaikki kaikessa ja hän on se heidän kaikkein tärkein ja rakkain ihmisensä ja hänen pojilleen tietenkin se ykkönen tässä maailmassa. Ei olisi ihme, jos hän haluaisi pitää pojat itsellään kuolemassakin niin kuin eläessäänkin. Ajattelin kyllä jossain vaiheessa kysyä, kun hän sukuhaudasta puhuu, että mitenkäs se on sukuhauta, kun kerta toinen poika haudataan ihan jonnekin muualle...

Kaikenlaista sitä pyöritteleekin mielessään. Nyt kun kevät lähestyy, mielikin on parempi ja valoisampi. Välillä suru iskee kovasti, mutta välillä olen vain todella haikea. Kaipaan valtavasti Esaa ja toivon, että löytäisin sen hetken, sen pisteen, jossa voisin muuttaa kaiken takaisin ennalleen. Toisaalta voisin ajatella niinkin, että minulla on tässä mahdollisuus toisenlaiseen elämään, mutta valitettavasti en voi niin ajatella. Olen vielä niin kiinni Esassa.